Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Roolipeli

 

Täällä tapahtuu siis varsinainen roolipelaaminen. Lukaisethan nämä ohjeet läpi ennenkuin aloitat:

 

Ohjeet

1. Voit käyttää täällä hän- tai minämuotoa, esim. Tähtäsin kiväärillä tarkasti kulkijan päähän ja painoin liipaisinta, tai Hän tähtäsi kiväärillään tarkasti kulkijaa päähän ja painoi liipaisinta.

2. Voit kirjoittaa joko preesenssissä tai imperfektissä esim. Painan liipaisinta, tai Painoin liipaisinta.

3. Kirjoita hahmosi puheet lainausmerkkien (") väliin ja ajatukset risuaitamerkkien (#) väliin.

4. Kirjoita nimi-kenttään nettinimesi, mutta muista ennen ropetustasi mainita hahmo, millä ropetat, näin on mukavampaa kanssapelaajille.

5. Ropetuksiin kuulumattomat puheet kaksien kautta-merkkien (//) väliin.

6. Tee ropetuksistasi pitempiä kuin vain muutama virke. Ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään romaania, 10-20 riviä on aivan hyvä, ja sitä vähän pitemmätkin vielä menevät. Älkää turhaan rajoitelko.

7. Pelissä vuodenaika on alkukesä, lämpötila on keskimäärin +15-20 celsiusasteen tienoilla.

8. Roolauksen minimipituus 5 virkettä!

 

Hyvää roolipeliä!

 

 

Käynnissä olevat pelit (Vuoro on alleviivatulla hahmolla):

Nash Cooper(Rebel), Jenny Brennan(Tiger)

- Leonardo Walker(Tiger), Drake Walker(Rebel), Rachella Chase(Craxy)

- Clara Pryor(River), Julian Hunter(Rebel)

- Yoshito Ren(River), Wolf Brandel(Tiger), Lily Menora Callahan(Lumier)

- Skye Lawrence(Tiger), Ruby Regina Mills(Craxy), Rex Hayes(Rebel)

 

 

 

 

Roolipeli  1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Lumier

08.07.2015 17:00
Lysander Whitewood

Lysander asteli tietä pitkin eteenpäin hiljaa. Mies oli jättänyt Jamien veljensä seuraksi, kun hän lähti tarkastamaan lähimaastoa ja etsimään jotain hyödyllistä, kuten ruokaa, vettä tai jotain. Lysander saapui pian ison moottoritien laitaan ja hän vilkuili ympärilleen tarkkaavaisena. Kulkijoita ei näkynyt. Lysander nousi pientareelta tielle ja katseli karua maisemaa. Autoja oli silmänkantamattomiin ja aika näytti täysin pysähtyneeltä. Lysander kurtisti kulmiaan ja otti veitsensä käteensä hiipiessään eteenpäin ääneti kuin aave. Mies kurkisti läheisen lava-auton takapenkille ja irvisti. Penkillä oli istuma-asennossa pieni lapsi turvaistuimessaan kiinni. Tietenkin lapsen ruumis oli mädäntynyt, mutta sentään kokonaan kuollut, eikä kulkija. Etupenkille Lysander ei edes vilkaissut ja koska autossa ei ollut mitään mistä olisi voinut olla hyötyä, hän jatkoi matkaa.

Lysander oli löytänyt pari säilytölkkiä, mikä oli aika mitätön saalis. Hän oli tunkenut ne liivinsa taskuihin talteen hetkeksi ja mies tutki hondan takakonttia kun hän kuuli yllättäen kiljuntaa. Lysander suoristautui varautuneena ja vilkuili ympärilleen nopeasti.
>Se on ihminen< ääni ei voinut kuulua millekkään muulle eläimelle, joten lähettyvillä oli ihminen, joka oli varmaan hädässä. Ääni oli jo lakannut ja Lysander puikkelehti eteenpäin hiljaa. Mies kuulosteli koko ajan ympäristöään kulkijoiden varalta ja pian hän kuulikin edestä päin örinää ja laahustavaa ääntä. Lysander puristi veitsensä kahvaa. Äänet eivät lähestyneet, joten kulkija suunnisti varmasti äänen suuntaan. Lysander oli onneksi tuulen alapuolella, joten se ei haistaisi häntä. Lysander pysyi rauhallisena ja hän keskittyi erottaakseen liikettä autojen seassa.
>Siellä< ontuva hahmo liikkui autojen välissä vain noin kymmenen metrin päässä. Lysander lähti juoksemaan mahdollisimman hiljaa kulkijan perään. Yrityksiä olisi vain yksi. Jos veitsi ei uppoaisi tarpeeksi syvälle, hän ei voisi käyttää sitä toista kertaa, koska niin läheltä hän voisi joutua purruksi. Eikä asetta ollut hyvä laukaista täällä.

Mitä lähemmäs Lysander pääsi, sitä kuvottavammaksi haju muuttui ja kulkijan äänet vahvistuivat. Lysander hengitti suun kautta hiljaa ja hän oli enään parin metrin päässä. Samassa kulkija pysähtyi ja kääntyi. Lysander sähähti vähän ja kiskaisi pistoolinsa esiin. Kulkija örisi hurjasti ja kurotti käsillään häntä kohti. Lysander ei ajatellut mitään, vaan ampui suoraan kulkijaa silmien väliin.

Nimi: Tiger

24.06.2015 20:26
Sara Winston

Hymyni hyytyi välittömästi kuullessani miehen kysymyksen. Milloin viimeksi olin nähnyt ihmisiä? Oikeita, jäärkeviä, ystävällisiä ihmisiä. Siitä on jo varmasti monen monta vuotta. Mutta niitä hulluja hoitajia. Siitä oli vasta vajaa viikko. Purin huulta hetken. "Vajaa viikko sitten", vastasin yksioikoisesti toivoen ettei mies saisi päähänsä esittää lisäkysymyksiä. Mutta eiväthän ihmiset koskaan toimineet niinkuin minä haluaisin heidän toimivan. Aivoni alkoivat hitaasti toimia nopeammin, kun lääketokkura alkoi vähittäin hellittää. "En ole sen jälkeen nähnyt ketään. En enempäää enkä vähempää kuolleita", mutisin perään.Totta puhuen en ollut siitä varma.

Nimi: Adolf_Hipster

21.06.2015 20:56
Remo Moore

Hymyilee naiselle tuon esitellessä itsensä Saraksi. Remo ei ole koskaan tuntenut ketään sen nimistä ihmistä. Huomatessaan naisen vilkaisevan sivummalle, teki itsekin niin, mutta käänsi heti katseensa kun tuo kysyi josko Remo voisi jäädä hänen seuraansa.

"Jos et olisi kysynyt tuota ensin, niin minä olisin tehnyt sen", naurahtaa hieman. Mies ei todellakaan halunnnut jatkaa matkaansa tästedes yksin, ja siitä oli niin kauan kun hän oli viimeksi tavannut ihmisen, että hän tahtoisi jokaisen vastaantulijan rinnalleen. Remo huokaisi taas helpotukseksi siitä, että nainen ei ollut uhka.

"Seura kelpaa paremmin kuin hyvin", sanoo. Hymy löytää jälleen tiensä miehen huulille. "Onneksi törmäsin sinuun."

"Mun on aivan pakko kysyä, mutta milloin viimeksi olet nähnyt ihmisen?"

Mies ei edes tiedä miksi kysyi tuota. Hän ei välttämättä tahtonut tietää vastausta, sillä arveli sen olevan masentava. Nuorukainen ei vain voinut käsittää, että ihmiset - siis ihmiset - olivat todella kohdanneet loppunsa ja kuolleet miltei sukupuuttoon. Kuka ties, ehkä hän ja tuo nainen olivat ainoat selviytyneet?


Nimi: Tiger

20.06.2015 10:48
Sara Winston

Pikkkuhiljaa varmistuin siitä, ettei mies ollut mielisairaalan henkilökuntaa, joten saatoin luottaa tähän. Mutta tieto siitä, että ne kuolleet olivat tosia, oli masentava. Mutta edessäni seisova ihminen näytti ihan mukavalta. Asia varmistui vielä lisää, kun mies esittäytyi Remo Mooreksi. Nimen tietäminen loi jotenkin turvallisuuden tuntua. "Olen Sara Winston", vastasin ja olin vähällä luetella perään huoneen - siis sellin - numeron, diagnoosin ja paranemisennusteen, kuten sairaalassa oli ollut pakko tehdä. Pidin kumminkin suuni kiinni, onneksi. Vilkaisin ohimennen autonromuun kaukana taivaanrannassa. Ihmisen ruumis oli kadonnut sen vierestä.

"Etkö voisi...jäädä minun seurakseni", kysyin epäröiden. En tulisi toimeen yksin. Mutta ennemmin tai myöhemmin - viimeistään sitten kun lääkkeet loppuisivat - minun olisi kerrottava olevani skitsofreenikko. Yritin hymyillä.

Nimi: Adolf_Hipster

19.06.2015 21:18
Remo Moore

"Kyllä, tulen Atlantasta päin ja tuo on valitettavasti totta...", Remo vastasi vaimeahkosti. Hän ei olisi halunnut lannistaa naisen mielialaa samantien. Mies kohotti kulmiaan hämmentyneenä, tuon sanoessa harhoista jotakin, mutta kysyen heti perään: "Onko se totta?"

Nielaisee vaivalloisesti ja rykäisee selvittääkseen kurkkunsa. Huomaa naisen välttelevän katsekontaktia. Päättelee tuon kyselyistä, että naisella ei ole mielessään varsinaista päämäärää, mihin mennä. Ei ollut hänelläkään.

"Olen Remo. Remo Moore", esittelee itsensä, sillä katsoo sen sopivaksi tilanteeseen.

"Minäkin kuljen yksin", lisää perään.

// Tulipa lyhyt <:D

Nimi: Tiger

18.06.2015 21:57
Sara Winston

Tuijotin miesta hymyillen ja itkien ja puristin hänen käsiään peläten, että kaikki olikin unta. Tuon kysyessä olinko yksin nyökkäsin hitaasti. "Olen", vastasin hiljaa. Toivoin hartaasti vaikuttavani tarpeeksi normaalilta. "Tuletko Atlantasta? Onko se totta? Onko tuo totta?" Kysyin hermostuneena ja osoitin kylttiin tuhrittua tekstiä. "En tiennyt pitikö siihen uskoa vai ei, ja kun näin ne luulin että näin taas harhoja.." Jo viimeistä sanaa sanoessani tajusin puhueeni sivu suuni ja vaikenin. "Onko se totta?" toistin toivoen vieraan sivuuttavan lauseeni. Katseeni harhaili miehen kasvoilla kumminkin vältellen tuon silmiä. Silmät olivat kuin peili, joka heijasti kaiken mitä ihmisen sisällä liikkui. Enkä minä halunnut näähdä silmissä enää pahaa...

//kyllääXDDD//

Nimi: Adolf_Hipster

18.06.2015 21:19
Remo Moore

Mies kurtisti kulmiaan, kun tokkuraisen naisen huulilta karkasi lause, joka sivuutti täydellisesti Remon esittämän kysymyksen.

"Joo, ehkä en heittäydy kannibaaliksi...", Remo vastasi tuhahtaen, äänensävyssään häivähdys tietynlaista huvittuneisuutta. Mies katseli silmiään siristävää naista, jonka kasvoilla oli ilme, jota Remo ei osannut tulkita. Naisen todetessa ääneen, että Remo tosiaan on ihminen, eikä aivojen perässä juokseva zombi, levisi miltei välitön hymy tummaverikön huulille.

Helpotuksen aalto levisi miehen ylitse, hänen voidessaan todeta ettei nainen ollut uhka.

Remo horjahti askeleen verran taaksepäin, kun hän yhtäkkiä tunsi kädet ympärillään. Nainen halasi häntä. Remo hymähti hämmästyneenä, kietoen kätensä vastapainoksi naisen siron vartalon ympärille. Tilanne oli miehen mielestä omituinen, mutta hän ei voinut väittää etteikö olisi kaivannut toisen ihmisen kosketusta. Mies ei ollut aikaisemmin välittänyt muiden kanssa halailusta, mutta nyt, kuljettuaan yksin niin kauan ja niin pitkän matkan, huomasi hän nauttivansa tuon tuntemattoman naisen läheisyydestä, aivan kuin olisi saanut uutta voimaa itsestään.

"En muista koska viimeksi olisin tavannut ihmisen", naurahtaa vaimeasti ja vetäytyy halauksesta. Katsoo naista suupielet hymyyn kohonneina, räpytellen silmiään vielä muutaman kerran, saadakseen varmennuksen sille että hänen edessään todella seisoi ihminen, eikä pelkkä kangastus.

"Uhm, oletko yksin?", kysyy ja kallistaa kevyesti päätään.

// Mahtava tapaaminen gotta say :D

Nimi: Tiger

17.06.2015 16:47
Sara Angela Winston

Kuulin vaimeita sanoja, jotka kantautuivat lääkkeen huumaamiin aivoihini. Liikahdin ja raotin silmiäni vaivalloisesti. Sitten erotin tumman hahmon edessäni. Katseeni ei suostunut heti tarkentamaan, mutta mieleeni välähti samantien että tuo oli yksi niistä kuolleista. "Hei kuule...senkun syöt..." Mutisin räpyttelin vimmatusti silmiäni. Kyllä se olisi jo syönyt minut, eikä seisoisi vain siinä. Oliko se ihminen... Hieraisivat silmiäni. Näköni tarkentuu viimein. Ihminen. Se oli elävä ihminen. En ollutkaan yksin! Tuijotin tuota hämmentyneenä. "Ethän sinä olekaan sellainen..." Mieleni teki halata miestä, mutten edelleenkään tiennyt oliko tuo kenties uhka. Mutta en ollut nähnyt normaalia ihmistä niin pitkään aikaan, että oli ihan sama kunhan sain puhua jonkun kanssa jona piti minua ihmisenä eikä eläimenä. "Olet ihminen", sain viimein kakistettua suustani. Mies oli varmasti kysynyt jotain, sillä tuolla oli varovan kysyvä ilme kasvoillaan.

Shokki taisi olla aika iso. Näin pitkän ajan jälkeen edessäni seisoi ihminen. Melkein huomaamattani alkoivat kyynelet valua silmistäni. En vaivautunut miettimään miehen aseistusta sen enempää vaan halasin miestä(?). Olin niin täydellisessä hämmennyksen tilassa etten tajunnut enää itsekään oliko tämä taas yksi harha.

//XD Sara on iha sekasin

Nimi: Adolf_Hipster

17.06.2015 12:27
Remo Moore

Pakottava paineen tunne käskytti Remon pysähtymään aina silloin tällöin, jotta hän voisi lepuutella kävelystä uupuneita jalkojaan. Nostellessaan jalkojaan vuorotellen, helpotti paineen tunne aina hetkellisesti, ja se oli sillä hetken suurin nautinto, jonka Remo oli kuunaan tuntenut.

Nuorukaisen kulmien väliin nousi voimakas uurre, kun hän erotti horisontissa jälleen ihmishahmon. Miehen mielessä ei edes häivähtänyt ajatusta siitä, että tuo hahmo kuuluisi ihmiselle. Hän oli joutunut pettymään joka ikinen kerta, kun oli nähnyt potentiaalisen hahmon näkökentällään. Mies hidasti refleksinomaisesti vauhtiaan, samalla kun lähestyi tunnistamattoman mytyn viereen lyyhistynyttä hahmoa.

Seisoessaan enää noin viiden metrin päässä, valtasi suuri hämmästyksen tunne Remon mielen.

Miksi otus ei jo laahustanut kieli polvissa roikkuen häntä kohti, aikeinaan repiä hänen lihansa riekaleiksi? Zombithan tunnetusti kykenivät haistamaan ihmisen pitkän matkan takaa.
Joten miksi puuta vasten nojaava olento ei reagoinut mitenkään?

Remo pystyi nyt tunnistamaan maassa olevan "mytyn" repuksi, ja zombiksi luulleen olennon ihmiseksi. Hän katsoi pitkän aikaa hoikkavartista, vaaleaa naista, ennekuin uskalsi seisahtua häntä vastapäätä, jättäen heidän väliinsä tietynlaisen "turvavälin". Mies ei muistanut, milloin viimeksi olisi ollut näin helpottunut nähdessään toisen ihmisen. Hän pyrki kuitenkin peittämään innostuksensa, jottei nainen olisi säikähtänyt hänen äkkinäisiä liikkeitään, ja pahimmassa tapauksessa iskenyt häntä pitkällä veitsellä, joka roikkui naisen vyötäisillä.

"Hei... uhm, oletko yksin? Sinua ei varmaankaan ole purtu...", sanoo epävarmasti, jännittäen tuon reaktiota jahka nainen avaisi silmänsä ja huomaisi hänet edessään.

Nimi: Artemis

16.06.2015 19:43

Alexsandra Chloe Eastwood

Heräsin yllättävään julkaisuun. Avasin silmäni ja yritin tavoitellen kädelläni paikkaa johon viime kerralla sen olin jättänyt,mutta käteni halusi vain ilmaa. Nousin ylös auton takapenkeiltä. Vaikka autosta oli loppunut bensa se oli kätevä yöpymis paikka minulle ja siskolleni. Otin kapteeni revolverin ja kuulin uuden kiljahduksen. Suuntasi ääntä kohti asettani ladaten. Saavuin pian kiljumisen lähteen luo. Kuten oletettua se Ellie jonka kimpussa oli yksinäinen zombie. Siskoni hakkasi sitä haulikolla. Laitoin revolverin vyölleni ja otib ison kepin maasta. Kävelin peloissaan zombia hakkaavan siskoni luo ja loin karahkalla zombia päähän niin että se lyyhistyi maahan vielä eläen. Polkaisin zombin pään lyttyyn ja katsoin vihaisesti Ellietä joka piteli vielä kädessään hiukan veristä haulikkoa.
"Mehän sovimme ettet poistu mihinkään! Etbsaa mennä harhailemaan ympäriinsä noin vain! Muutenkin sovimme että toisen pitää vahtia nukkuja!" sanoin vihaisesti Ellielle jonka imne oli palannut normaalille lukemille.
"Näin tuon ja ajattelin hoidella sen päiviltä", sanoi Ellie ja osoitti zombia. Vetäisin haulikon tytön kädestä ja katsoin paljonko panoksia siellä oli.
" Ilman panoksia? Juuri niinhän se kuuluukin tehdä! Ja ampuminen voi olla huono asia! Oisit houkutellut tänne paljon enemmän niitä", sanoin.
"Ihan sama", sanoi siskoni tuhahtaen.
" Palataan autolla", sanoin ja käännähdin kohti autoamme.
Auto kimalsi haalistunutta punaistaan aurinkon paistaessa siihen. Heitin haulikon ja revolverin sen lavalle.
"Nyt pysyt täällä. Käyn tarkistamassa houkutteliko kiljumisesi tänne enempää zombeja", sanoin ja palasin takaisin. Kävelin hetken ympäriinsä, mutta en löytänyt mitään vihjeitä lähestyvistä zombeista. Palasin autolle ja millaisin Eliötä vihaisesti.
"Ei kai sinua purtu?" kysyin hiukan lämmeten.
"Ei, luuletko minua nyt noin tyhmäksi?" tiukaksi Ellie.
"Oikeastaan paljon tyhmemmäksi", sanoin ja hyppäsin Ellien luokse lavalle ja avasi reppuni ja aloin kaivamaan huppariani. Löydettyään sen vedon sen päälle ja noston jalkani lavan reunan yli.
"Kiitos kohteliaisuuden Al", sanoi Ellie rauhoittuneemmin.

//Lumier vois tunkee Lysden hän seuraan? :3

Nimi: Tiger

15.06.2015 22:34
Sara Angela Winston

Lyyhistyin suuren valtatien reunaan. Joka puolella oli metsää silmänkantamattomiin. Tie oli ensimmäinen merkki sivistyksestä, jota en ollut nähnyt muutamaan vuoteen. Olin täysin nääntynyt. Autoja huristi puoleen ja toiseen. Rekkoja, henkilöautoja, pakuja. Nojasin puuhun hämilläni ja join loput vedet viimeisestä juomapullostani. Ehkä pääsisin jonkun kyydissä kaupunkiin. Saisin ehkä kunnon ruokaa ja vettä. Olin saanut yhdestä hylätystä maatalosta vähän vettä, ruokaa, vaatteita ja pari asetta. Mutta täällä kaikki näytti olevan kunnossa.
Laskin repun maahan viereeni. Aurinko paistoi. Vieressäni oli iso kyltti jossa luki isolla Atlanta ja sen perässä kilometrimäärä sinne. Olin parin sadan kilometrin päässä pääkaupungista. Mutta kyltissä näkyi jotain muutakin...
Nousin huojahtaen ylös ja asteli lähemmäs pyyhkien hikeä otsaltani. Kyltistä tippui verta tasaiseen tahtiin pölyiseen maahan. Kylttiin oli tuherrettu isoin erikokoisin kirjaimin: Älä mene! Kuolleitten valtaama!
Autojen melu vaimeni äkisti. Käänsin terävästi päätäni. Valtatie oli tyhjä. Tuuli liikutteli kuivia lehtiä tomuisella asfalttipinnalla. Kyltistä ei enää tippunut verta. Teksti siinä oli kuivunut rusehtavaksi. Kaukana näkyi autonromu sivuttain tiellä. Horisonttia vasten erotti pienen kohouman sen vieressä. Ehkä ihmisruumis.
Lyyhistyim reppuni viereen ja kaivoin yhden lääkepurkin. "Hemmetin hemmetti...onko täällä maailmanloppu vai ei", mutisin. Olin ollut aamulla aivan lääketokkurassa, mutta pakko se oli syödä, tai menisi loputkin järjestä. Tungin vastahakoisesti valkoisen kapselin suuhuni ja nielin ilman vettä. Annoin pääni nojata puuta vasten ja suljin uupuneella silmäni.

//nnnoin! Remo vois löytää Saran tosta iha unesta XD//

Nimi: Lumier

15.06.2015 16:21
Lily Menora Callahan

Menora oli tiuskaisemassa jo minne mies voisi tunkea tarjouksensa, mutta hillitsi itsensä. Indy ei paranisi ilman kunnon lepoa, eikä hän pystynyt tarjoamaan sitä itse. Toisaalta Menora ei halunnut olla enään hetkeäkään noiden pahan ilmanlintujen kanssa. Mutta Indy asetetaan aina edelle. Menora nakkeli niskojaan ja jatkoi matkaa. Vain sen aikaa, että Indy paranisi.

Nimi: Adolf_Hipster

02.06.2015 12:48
Remo Moore

Remoksi aikoinaan ristitty tummaverikkö kulki tasaisin askelin tietä pitkin. Mies oli käyttänyt elämästään viimeiset kaksi ja puolituntia päämäärättömälle vaellukselle. Ennen tätä uutta maailman järjestystä, oli Remo pähkäillyt useampaankin otteeseen, miltä tuntuisi elää niin kutsuttua "selviytyjän elämää", johon ei sisältynyt päivittäistä lämmintä ateriaa, kodin tuomaa turvaa, saatikka pehmeää sänkyä.

Nuorukainen tuhahti.

Tätä se nähtävästi oli.

Todellisuus erosi suuresti televisiosarjojen ja elokuvien romantisoidusta käsityksestä, jossa ihmiset liikkuivat joukoittain ja pyydystivät miltei liiankin helpon näköisesti ruokaa toisilleen. Usein riista tapasi juosta suoraan syliin ja turvallinen asuinpaikkakin löytyi joka nurkan takaa.

Edestä päin kuuluva örinä sai Remon havahtumaan ajatuksistaan.

#Taas yksi tuollainen...#

Mies puri hermostuneesti hampaitaan yhteen, elävä kuolleen lähtiessä kulkemaan häntä kohti. Hän oli ennenkin puolustanut itseään noilta lihan perässä juoksevilta olennoilta, mutta joka ikinen kerta kun hän tuollaiseen törmäsi, oli hän vähällä lamaantua pelon sekaisin fiiliksin niille sijoilleen.

Ei siihen koskaan tottunut, se oli fakta.

Zombin lonksuttaessa leukojaan, tarttui mies vyöllään roikkuvaan sorkkarautaan, jota hän tapasi käyttää aseenaan olentoja vastaan. Yksi isku ei vielä riittänyt riistämään jo kertaalleen kuolleen zombin henkeä, mutta onnistui kuitenkin seisauttamaan olennon hetkeksi aikaa niille sijoilleen, jolloin Remo iski uudestaan.

Hän varasi jokaiselle lyönnilleen aina kaiken voiman, mitä hänestä itsestään lähti. Eloonjäämisvietti oli yksi ihmisen vahvimmista vieteistä, ja pelon vallassa sitä pystyi miltei mihin tahansa. Realistisuuden rajoissa, tietenkin.

Sydän rinnassa takoen ja adrenaliinin suonissa virraten, iski Remo vielä yhden ns. varmistuslyönnin asfaltilla makaavan olennon kalloon.

Parempi katsoa kuin katua.

// Jee, ensimmäinen roolaukseni tässä ropessa. :D
Onko täällä ketään, kehen seuraan voisin ujuttaa hahmoni?

Nimi: River

01.06.2015 10:01
Clara Pryor

"Ei se mitään... Mitä suurempi asukasluku on, sitä suurempi mahdollisuus meidän kaikkien on selviytyä", Hunter kertoi vino hymy kasvoillaan. Hymyilin ja nyökkäsin. "Se on totta", myönsin Vivin rientäessä yläkertaan. "Tsekkaammeko yläkerran?" Hunter kysyi pian Vincen saavuttua keittiöstä päin. "Juu, totta kai", sanoin innoissani ja niinpä nousimme portaat ylös toiseen kerrokseen. Näpräsin sormiani hermostuksissani ja iloissani, olin niin jännittynyt.

"Täällä ylhäällä on neljä makuuhuonetta ja vessa. Suihkut toimivat vain poliisiasemalla, jonne voitte varata vuoroja", Julian selosti ja avasi kertomansa jälkeen jonkun huoneen oven. Sen oven takana oli pariskunnalle tarkoitettu makuuhuone. Hymyni hyytyi hieman kun katsoin huonetta. Se oli nätti mutta.. Loihdin hymyn takaisin kasvoilleni. Katsoin suurta tummapuista pylvässänkyä, nättejä tauluja ja suurta ikkunaa jota reunustivat vaaleat verhot. "Jos teillä on mukana kuvia, voitte laitta tuohon yhden", Julian sanoi nopeasti ja vilkaisin yöpöydällä olevaa tyhjää valokuvakehystä. Harmikseni meillä ei ollut valokuvia mukana. Vince oli sanonut että ne olivat turhia, niitä ei kuulemma tarvitsisi.

"Kaksi muuta makuuhuonetta on tarkoitettu lapsille - toinen tytölle ja toinen pojalle. Tyttärenne pitää varmasti uudesta huoneestaan... Kolmas huone on vierashuone, mutta veikkaan että ette tule tarvitsemaan sitä", Hunter jatkoi pian ja kuuntelin tarkasti. Niin, vierashuoneelle tuskin tulisi tarvetta. Ja jos tulisi niin wow, se olisi harvinaista. Vivi tuli luokseni viittoen innoissaan huoneesta jossa oli käynyt. "..paljon pehmoleluja!" ymmärsin tuon viittomista sanoista ja sitten minua jo vedettiinkin kädestä kohti huonetta jossa tämä pehmolelu armeija odotti. Seurasin Viviä ja yllätyin nähdessäni huoneen johon hän minut oli innoissaan saattanut. Huone oli nätisti sisustettu vaalein värin. Seinät olivat valkoiset, tilaa oli paljon ja se oli juuri Viville sopiva. Sänky oli sopivan kokoinen ja siinä oli söpö vaaleanpunainen päiväpeitto ja muutama Hello Kitty koristetyyny. Sänkyä vastapäätä oli leluja laatikoissa ja niiden yläpuolella oli seinähyllyjä joiden yllä ne kaikki pehmolelut olivat. "Saanko tämän huoneen? Saanko, saanko?" Vivi kysyi nopeasti viittoen. "Totta kai kulta", viitoin hänelle takaisin ja Vivi halasi minua. "Sinun pitäisi kiittää herra Hunteria, ei minua", kerroin Viville kun hän oli juossut leluja katsomaan. Tyttäreni katsoi minua hetken ja nyökkäsi sitten. Pian hän riensikin ohitseni käytävään halaamaan Hunteria. Sen jälkeen hän kiitti miestä viittoen. Se oli yksinkertainen liike, toisen kädet sormet leualle ja sen jälkeen ikään kun ojennat kätesi toiselle pitäen kyynärpään lähellä itseäsi. "Vivi sanoi että kiitos", selitin pian ja hymyilin hieman Hunterille ja Vincelle.

//Kiireessä kirjoitettu~ xD Ja anteeks kun kesti!//

Nimi: Tiger

27.05.2015 13:44
Jenny Brennan

Hymyilin hitusen. Mappiin oli lyöty kirkkaanpunainen leima, missä luki "ehdottoman salaista". Otsikossa luki pienellä konekirjoitustekstillä "raportti Yhdysvaltain valtiota uhkaavasta epidemiasta ja toimenpiteet sen leviämisen ehkäisemiseksi". En millään voinut uskoa Lancen saaneen jostain tuollaista tietoa käsiinsä. Selasin papereita nopeasti läpi. Löysin evakuointikeskukset ja turvapaikat. Viimeisen tiedon mukaan kuitenkin kaikki niistä oli tuhottu tartuntojen levitessä. "Kuule...tätä on muokattu viimeksi viikko sitten", sanoin. "Ja siinä sanotaan että silloin pommitettiin evakuointipaikat ja tuhottiin armeijan arkistot. Tämän oli tarkoitus mennä Washingtoniin", purin hammasta. "Kaikki kuolevat..."

Nimi: Rebel

26.05.2015 20:30
Nash Cooper

Jenny otti aseen vastaan ja mumisi jotain Lancesta ja armeijasta... Samalla hän tonki hansikaslokerossa olevia papereita ja muita kamoja. Nainen pyysi minua väristen antamaan oven lokerossa olevan mapin, ja tein työtä käskettyä. "Ole hyvä", mumisin aivan hiljaa, sillä en halunnut keskeyttää Jennyn jatusta, mikä se ikinä olisikin. Jenny katsoi hetken mappia, ja sitten hänen kasvoilleen nousi pikkuruinen hymy(?)

//Pätkä... Sori että jatkoin vasta nyt//

Julian Hunter

Clara käveli olohuoneeseen Vivi perässään ja totesi talon olevan nätti. Clara oli oikeassa - talo todellakin oli nätti, ja ennen epidemiaa harvalla olisi ollut varaa saada tälläinen talo. Tässä pienessä kylässä oli kuitenkin vain niin vähän asukkaita, että asuntoja jäi yli. Omakotitalot olivat lähes joka ikinen sisustettu kalliisti ja hienosti. Nainen viittoi jotain tyttärelleen, ja tuli sitten kiittämään minua. Nyökkäsin hänelle ja sanoin: "Ei se mitään... Mitä suurempi asukasluku on, sitä suurempi mahdollisuus meidän kaikkien on selviytyä." Katsoin vino hymy kasvoillani ensin Claraa, ja sitten Viviä joka riensi yläkertaan. Vince tuli keittiöstä, ja kiitti myös minua. "Tsekkaammeko yläkerran?" kysyin kaksikolta ennen kuin lähdin kapuamaan portaita ylös.
Ylhäällä odotti viisi huonetta lisää. "Täällä ylhäällä on neljä makuuhuonetta ja vessa. Suihkut toimivat vain poliisiasemalla, jonne voitte varata vuoroja." Suuntasin kohti lähimpää vasemmalla olevaa ovea ja avasin sen. Huone oli tarkoitettu pariskunnalle, ja siellä oli iso pylvässänky //mikäli se on edes sana// sekä pari muuta huonekalua. Seiniä koristivat muutamat sisustustaulut. Yöpöydällä oli pieni valokuvakehys, josta oli poistettu kuitenkin kuva. "Jos teillä on mukana kuvia, voitte laitta tuohon yhden", sanoin nopeasti ja jatkoin sitten; "Kaksi muuta makuuhuonetta on tarkoitettu lapsille - toinen tytölle ja toinen pojalle. Tyttärenne pitää varmasti uudesta huoneestaan... Kolmas huone on vierashuone, mutta veikkaan että ette tule tarvitsemaan sitä." Vivi ilmestyi oven suuhun ja viittoi jotain iloisen näköisenä äidilleen (?)

Nimi: River

24.05.2015 14:39
Clara Pryor

Ei tappelemista, riitelemistä, varastelua tai kulkijoiden johdattamista kylään; aika selkeää. Nyökkäsin vastaukseksi ja menin itsekin pihaan Julianin kehotettua. "Ai niin... Ja jokaisen aikuisen on määrä tehdä omat askareensa kylän puolesta, eli siis olla vahtivuorossa, metsästää tai kokata, mitä ikinä keksittekin. Sovitaan paremmin näistä asioista illemmalla, kun toivotamme teidät tervetulleiksi", Hunter kertoi ja hymyilin tuolle. "Kuulostaa kivalta", sanoin iloisena siitä että saattaisin päästä jälleen lieden ääreen. Tekemään ruokaa, siis ihan oikeaa ruokaa, eikä mitään purkkimössöjä. Vince ja Vivi tulivat keinulta kohti taloa kun Julian kehotti kiin. Mies antoi minulle ja Vincelle talon avaimet. Katsoin nätisti ja selkeästi sisustetussa talossa ympärilleni. En ollut koskaan asunut omakotitalossa, olin aina unelmoinut siitä mutten koskaan ollut tehnyt mitään unelmieni eteen. Huoneiden ikkunat olivat suuria ja täten huoneet olivat valoisia ja avaria. Voi kuinka kiitollinen olinkaan.

"Tämä on tosi nätti", sain huikattua olohuoneesta jonne olin kävellyt. Vivi seurasi minua ja katseli ympärilleen hieman ihmeissään. "Eikö olekin kaunis?" kysyin Viviltä. "Kivempi kuin vanha koti", hän vastasi viittoen ja sitten hymyillen. Nyökkäsin hymy kasvoillani, tyttö oli oikeassa. Tämä oli mahtava. "Siis ihan oikeasti kiitos todella paljon", kiittelin toistamiseen Hunteria. Vivi löysi portaat yläkertaan ja lähti sinne oitis. Annoin tytön mennä. Vince oli jättänyt urheilukassinsa maahan ja lähtenyt myöskin katsomaan taloa. "Juu, kiitos tosiaan", mieheni kiitti myöskin Hunteria ja saatoin hymyillä lisää. Ah tätä onnen määrää.

// :| //

Nimi: Rebel

24.05.2015 13:43
Julian Hunter

Onneksi Pryoreille kävi, että he saisivat tämän talon. Vivi riensi pihalle avattuani potrin. Clara kysyi minulta säännöistä, ja mietin hetken mitä vastaisin. Katsoin tyttöä joka meni puunoksaan sidotun keinun luo. Kun Vince oli mennyt tyttärensä luo, Clara hymyili minulle, ja vastasin: "Täällä ei ole juurikaan sääntöjä... Mutta kyllä meiltä pari löytyy. Ensimmäiseksi: älä tappele, riitele tai vahingoita toisia asukkaita. Toiseksi: älä varasta toisilta. Kolmanneksi: älä johdata kulkijoita tänne. Siinä ne taisivat ollakin... Käyttäkää vain järkeä valinnoissanne niin sääntöjä ei tule rikottua..." Kehotin Claraakin astumaan sisään portista ja seurasin sitten häntä. "Ai niin... Ja jokaisen aikuisen on määrä tehdä omat askareensa kylän puolesta, eli siis olla vahtivuorossa, metsästää tai kokata, mitä ikinä keksittekin. Sovitaan paremmin näistä asioista illemmalla, kun toivotamme teidät tervetulleiksi", lisäsin ja kävelin hiljalleen omakotitalon oven luo. Tiesin, että ovi ei olisi lukossa, joten avasin sen. Astuin eteiseen ja nappasin naulakosta kahdet avaimet, jotka heitin Vincelle ja Claralle. "Tulkaapas nyt!" kehotin kolmikkoa ja astelin pidemmälle valmiiksi kalustettuun taloon. Talo oli avara ja aika vaaleilla väreillä sisustettu.

Nimi: River

24.05.2015 10:39
Clara Pryor

Kun kysyin montako kylässä oli, kertoi herra Hunter että 12. Nyökkäsin pienesti ja sanoin "Sepä kiva" vastaukseksi. Kahdentoista ihmisen joukko oli ihan kivan kokoinen määrä. Kävelimme jonkin aikaa täydessä hiljaisuudessa ja uskoin sen olevan ihan hyvä juttu. Kun saavuimme tienviitan kohdalle jossa luki "Hunter's village", vilkaisia Juliania nopeasti. Tuo oli siis selvä johtaja, kyläkin oltiin nimetty tuon mukaan. Matkaa oli vielä hieman yli puoli kilometriä. Saavuimme melko nopeasti pääportille, tuolloin Julian kertoi että olimme perillä. Vivi ravisti kättäni ja vilkaisin tuota. Tyttö hymyili todella leveästi ja oli iloinen. "Katsos mitä löysin", Hunter sanoi portin toisella puolella olevalle miehelle. Kättelimme, vaihdoimme nimiä ja meidät toivotettiin tervetulleiksi. John vaikutti rehdiltä mieheltä.

Pian kävelimme jälleen, tällä kertaa turvallisemmilla ja kodikkaamilla teillä. Katselin omakotitaloja haltioissani. He olivat tehneet nämä kaikki turvallisiksi? Tämä oli Nirvana, itse taivas tämä Hunterin kylä! Pian pysähdyimme omakotitalo numero neljän kohdalle. Hunter kertoi että oli ajatellut talon olevan meille hyvä. Katsoin vaaleansinistä taloa haltioissani ja sitten herra Hunteria. "Kiitos, tämä kelpaa vallan mainiosti", kerroin kiitollisena hymyillen. "Kiitos", Vincekin kiitti Hunteria hymyillen toverillisesti. Olin yhä aivan ymmälläni Vincen käytöksen takia, hän oli niin mukava? Noh, erikoiset ajat saivat ihmiset muuttumaan. Ainakin pieneksi hetkeksi. Vivi päästi kädestäni irti ja päätti mennä vaaleasta portista sisään omakotitalon pihaan. Seurasin tilannetta hetken, hymyillen onnellisena, niin huojentuneena. "Onko täällä muutes jonkinlaisia sääntöjä ja sellaisia joista tulisi tietää?" kysyin Hunterilta pian. Vilkaisin nopeasti Viviä joka oli löytänyt keinun joka oltiin sidottu suuren puunoksaan. Saatoin vain kuvitella miten iloinen tyttö olikaan. "Voin mennä katsomaan Vivin perään", Vince sanoi hymyillen rennosti. Sitten tuo menikin Vivin luokse. Käänsin katseni takaisin Hunteriin ja hymyilin pienesti.

Nimi: Tiger

23.05.2015 23:10
Wolf Brandel

Kohensi Pystykorvan olkahihnan asentoa mukavammaksi ja mietin hetken. "Eipä siitä mitään haittaa olisi...saada katto pään päälle, edes yhdeksi yöksi", vilkaisi varautuvasti hevostaan tluttavaan mieheen. "Kunhan et iske veistä kalloon", lisäsin karkeasti. Ei sitä voinut tietää minkälisia ihmisiä nykypäivänä olisi. Käänsin katseeni Menoraan. "Voisimme saada jotain apua koirallesi. Tuskin haluat ihan vielä haudata sitä", lausuin. Scotty jolkotti rinnalllani kueli ulkona lerppuen.


Nimi: Tiger

23.05.2015 23:05
Jenny Brennan

Tuijotin pistoolia. Kädensijassa erottui veriset sormenjäljet. "Minä...kiitos" Otin aseen varovasti. Ainoa mitä oli Lancesta jääljelle jäänyt... Tuijotin pistoolia kauan. Huomasin paljonpuhuvan merkinnän kädensijassa. "U.S Army. Lance oli armeijassa..." mumisin. Avasin hansikaslokeron ja selasin papereita ja muuta sälää läpi. "Armeija...hän ei ollut niin tyhmä että olisi jättänyt sen noin vain", jatkoin muminaa jo täysin unohtaen Nashin läsnäolon. Jotain...Lance oli varmasti tiennyt suojapaikoista, mahdollisuuksista selvitä. "Nash... anna se mappi joka on oven lokerossa", sanoin väristen. Olin nähnyt sen kun Lance tunki sen sinne lähtiessämme. Silloin en ollut iinnittänyt siihen niin paljon huomiota.

Nimi: Rebel

23.05.2015 16:29
Julian Hunter

Mies esitteli itsensä Vinceksi, naisen vaimokseen Claraksi ja tytön tyttärekseen Viviksi. Vince haki autosta urheilukassin ja vaikutti nyt rennommalta hymyillessään. Kun Clara viittoi jotain tyttärelleen, tajusin, että tyttö on kuuro. En tajunnut mitään viittomisesta, joten käännyin Vincen puoleen: "Eiköhän aleta jo mennä."

Lähdimme kävelemään kohti kylääni. Käveltyämme hetken tietä pitkin, Clara kysyi kuinka monta meitä oli kylässä. Laskin nopeasti päässäni. "Minut mukaan laskettuna meitä on kaksitoista", kerroin naiselle katsoen vielä eteeni. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa noin puolen tunnin verran. Tämä oli suorempi reitti kylään, mutta minä olin mennyt huoltoasemalle pitenmääreittiä siinä toivossa, että näkisin jonkinlaista riistaa. Pysähdyin kun tienlaidassa oli tienviitta, johon olimme kirjoittaneet alkuperäisen nimen päälle Hunter's Village. Tienviitta kertoi, että matkaa oli jäljellä enää 0,6 km. Loppumatka sujui nopeasti, ja pian saavuimme kylän pääportille. "Perillä ollaan", totesin ääneen ja vilkutin Johnille, joka lähestyi porttia. "Katsos mitä löysin", sanoin Johnille, joka avasi portin. John kätteli Vinceä ja Claraa, toivottaen sitten nuo tervetulleeksi.
Kävelimme tienlaitaa, jota omakotitalot reunustivat. Pysähdyin omakotitalo numero 4 kohdalla. Katsoin vaaleansiniseksi maalattua, mielestäni aika isoa ja kaunista taloa hetken, ennen kuin avasin sen valkoisen puuportin. "Ajattelin että saisitte tämän talon", kerroin Pryorin pariskunnalle.

Nimi: River

17.05.2015 14:58
Clara Pryor

Hunter kertoi että Vivi saisi tulla mukaan. Nyökkäsin pienesti ja hymyilin iloisesti vaikka kysymykseni oli ollutkin outo. Mies kertoi että kylässä oli muutama muukin lapsi. Kun Hunter sitten katsoi minua suoraan silmiin en aikaillut kääntyä hakemaan Viviä autosta. Avasin auton oven ja viitoin tyttärelleni että jatkamme matkaa jalan. Tyttö hymyili ja irroitti turvavyönsä nousten sitten autosta kuivuneelle nurmelle. Otin jalkatilassa olevan kassin mukaani myös ja suljin oven hiljaa. "Onpa sinulla sievä tyttö. Onkos teillä nimiä?" kuulin pian Hunterin sanovan. Vilkaisin Vinceä nopeasti ja lähdin kävelemään tielle päin.

Vince vilkaisi vierelläni kävelevää Viviä ja hymyili pienesti. "Kiitos. Ja on meillä. Olen Vince, Vince Pryor", mieheni vastasi hymyillen sitten Hunterille. Vince laittoi auton oven kiinni otettuaan sieltä urheilukassin jossa oli muutama ase ja ammuksia. "Ja tässä on vaimoni Clara ja tyttäremme Vivi", hän sanoi tullessaan minun ja Vivin luokse. Hymyilin pienesti ihmetellen Vincen käytöstä. Ei hän yleensä ollut noin ystävällinen. Yleensä minä olin se joka puhui. Vivi puristi kättäni inhottavan kovaa. Vilkaisin häntä ja näin kuinka tuo katsoi Hunteria kulmat kurtussa. "Kuka tuo on?" hän kysyi viittoen hieman ärsyyntyneen oloisena siitä ettei hänelle oltu kerrottu uudesta tuttavuudesta alkaen. Hymyilin Viville pienesti. "Hänen nimensä on Julian ja hänellä on kylä, jonne pääsemme asumaan", vastasin tuolle ja Vivi jäi miettimään nyökättyään vastaukseksi.

Lähdimme pian kulkemaan kohti kylää(?). Vivi käveli nätisti vierelläni katsellen ympärilleen ja välillä vilkuillen Hunteria. "Montako teitä on? Siellä kylässä", kysyin pian vilkaisten Hunteria ystävällinen ilme kasvoillani.


Nimi: Rebel

17.05.2015 13:13
Nash Cooper

Kuten Jenny arveli, se oli vain päälle jäänyt hätätiedote. Jenny ei kuitenkaan vaihanut kanavaa, olihan mukavaa kuulla jonkun muunkin puhuvan. Mies joka puhui oli kuitenkin luultavasti kuollut. Mieleeni tuli ase, jonka otin Lancelta. Oisin kai voinut olla mainitsematta asetta, mutta sehän periaatteessa kuului Jennylle. Ei olisi kiva jos Jenny löytäisi aseen minulta, koska ehkä nainen ei luottaisi minuun enää niin paljon. Oli tärkeää säilyttää luottamus. Toisaalta, olisin ihan hyvin voinut vain tappaa Jennyn ja ryöstää hänet. Mutta se ei olisi ollut tapaistani. "Otin Lancelta aseen kun hain avaimet... Saat sen jos haluat", kerroin ja näytin pistoolia Jennylle.

Julian Hunter

Nainen päätti puhua ensin, ja kertoi hiljaa ja aika hermostuneesti että suostui. Onneksi mies suostui myös, koska en tiedä mitä olisi tapahtunut jos hän ei olisi suostunut. Huulilleni nousi pieni hymy. En ollut nähnyt uusia ihmisiä pitkään aikaan... Nainen käveli hermostuneesti autonsa luo ja kääntyi pian ympäri. Nainen kysyi minulta hermostuneesti saisiko hänen tyttärensä tulla mukaan. "Totta kai hän voi tulla mukaan... On meillä siellä pari lastakin", kerroin naiselle ihmetellen miksi tuo edes kysyi moista. Mies oli laskenut aseensa ja kääntynyt kohti autoa, jonka luona oleva nainen hymyili vähän. Nainen katsoi minua, ja katsoin häntä suoraan silmiin.
Kun nainen pyysi tyttärensä ulos, hän nosti myös autosta jonkinlaisen pussin ulos. Katsoin naista, joka ilmeisesti viittoi jotain tyttärelleen. Tyttö oli siis ilmeisesti kuuro. En tajunnut mitään viittomisesta, joten käännyin miehen puoleen: "Onpa sinulla sievä tyttö. Onkos teillä nimiä?" Hymyilin kysyvästi miehelle, joka ei näyttänyt vielä luottavan minuun.

Nimi: Tiger

13.05.2015 13:46
Jenny Brennan

Kiskaisin käteni kauemmas nappuloista, kun rätinän seasta alkoi kuulua puhetta. Se oli katkonaista ja epselvää, mutta puhetta. Vilkaisin Nashia ja kääänsin ääntä kovemmalle. Erotin katkonaisia sanoja sieltä täältä. TUijotin radiota typertyneenä yrittäen saada puheesta selvää. Sain napattua sanan "kriisitilanne" ja "erikoislähetys". HUokaisin. "Se voi olla vain päälle jäänyt hätätiedote..." mutisin ja käänsin äääntä vieläkin kovemmalle.

©2018 The Walking Dead RPG - suntuubi.com