Pelaaja: Tiger
Hahmon nimi: Jenny Brennan
Hahmon ikä: 19
Hahmon aseet: Jennyllä on mukanaan kuolleelta poikaystävältään ottama jykevä kivääri Barret M98B, jossa on paitsi normaali tähtäin, myös tarkkuustähtäin sekä tuet. Hänellä on myös pitkä metsästysveitsi ja sveitsiläisen armeijan linkkuveitsi. Hänellä on myös isänsä Colt-Revolveri
Barret M98B
Colt
Sveitsiläinen linnkuveitsi
Muuta, mitä on hyvä tietää: Jenny opiskeli ennen epidemian alkamista ornitologiksi, ja on yhä kiinnostunut intohimoisesti linnuista.
Hahmon luonne:
Jenny on luonteeltaan ystävällinen ja hiljainen persoona. Tempperamenttia kyllä löytyy, jos tämä nuori nainen sille päälle sattuu. Hän ei tekisi tahallaan pahaa kenellekkään. Häntä kuvottaa tappaa, vaikka kulkijat jo kuolleita ovatkin. Hän on yhä shokissa Lancen kuoleman johdosta. Jenny on myös hyvin eläinystävällinen ihminen. Hänellä oli pienenä Hollannissa roteva vanha rottweiler nimeltä Captain. Ennen epidemiaa hän oli aikeissa hankkia Lancelle ja hänelle uuden koiran. Jennyllä on myös lapsuudesta sti ilmennyt lievää klaustrofobiaa ja akluofobiaa, eli pimeän paikan kammoa ja ahtaan paikan kammoa. Jenny on helposti tutustuttava henkilö, ja häneen on helppo luottaa. Hänellä oli ennen epidemiaa paljon ystäviä Atlantassa, mutta hän ei ole nähnyt heitä sen koommin kun kulkijat valtasivat keskustan.
Hahmon ulkonäkö:
Jenny on muutaman millin alle 170 senttinen nuori nainen, jolla on synnynnäiset pikimustat hiukset, jotka ovat suorat ja jatkuvat pitkälle selkään. Nainen pitää usein hiuksiaan korkealla poninhännällä tai letillä. Kasvot ovat melko symmetriset, ja sitä ominaisuutta korostaa hiusten keskijakaus. Silmät ovat Jennyllä harvinaisen tumman ruskeat. Kulmat ovat hiusten tavoin tummat. Kaulassaan Jennyllä roikkuu kaulassaan kultainen ristikoru kultaisella ohuella ketjulla. Se on perintökalleus hänen äidiltään. Jennyn ihonväri ei ole mitenkään rityisen tumma tai vaalea vaan sellainen neutraali. Hänen ruumiinrakenteensa on jäntevä ja hoikka, ja hän on nopea jaloistaan. Yllään Jenny pitää kuluneita, ihonmyötäisiä tummia farkkuja, sekä vahihtelevasti jonkiväristä toppia ja huppparia tai muuta vastaavaa, sillä hän ottaa aina jotain vaatetta mukaansa. Jaloissan hän pitää lyhytvartisia ja hyvin matalakorkoisia bootseja, joilla on helppo juosta. Hänellä roikkuu mustassa vyössä Lancen metsästysveitsen pitkä tuppi, ja olalla roikkuu hihnasta Barret. Jennyllä on myös pieni reppu, jossa on vaatteita, ammuskoteloita ja ruokaa.
Hahmon menneisyys:
Jenny syntyi Washingtonissa, missä hänen perheensä asui. Hänen isänsä, Bill, oli ammatiltaan ornitologi ja biologia professori ja äitinsä, Judith, oli maantiedon opettaja. Jenny oli perheen ainoa lapsi. Hän aloitti peruskoulun jälkeen isänsä tavoin opiskelun ornitologiksi, ja muutti jatkamaan opintojaan Atlantaan heti täytettyään 18. Siellä, noin vuoden kuluttua, hän tapasi Lancen. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Lance oli Jennyä kaksi vuotta vanhempi, roteva ja lihaksikas. Jennylle selvisi Lancen olevan armeijassa tarkka-ampujana, ja että hänellä oli aseenkantolupa yhteen suosikkikivääreistään.
Mutta Jennyn ja Lancen yhteinen aika jäi lyhyeksi. Armeija antoi lomia vain kitsaasti, mutta Lance kävi niin usein kuin pystyi tapaamassa Jennyä. Epidemia slkoi vain puoli vuotta heidän ensitapaamisensa jälkeen. Jenny oli sillloin Lancen luona, sillä tämä oli juuri päässyt lyhyelle vapaalle. He saivat haettua Jennyn kotoa Jennyn isän antaman revolverin sekä muuta tavaraa. Lance otti mukaansa Barrettinsa sekä käsiaseen. He pakenivat autolla pois tuhoutuvasta keskustasta ja kulkijoista. He pysähtyivät aivan kaupungin rauhallisille reuna-alueille ja majoittuivat turvalliseen taloon yöksi. Lance lähti viel hakemaan autosta huopia, sillä talosta oli viety kaikki. Hän ei huomannut tai kuullut kulkijoita ajoissa, ja hän oli vain käsaseensa, jota hän ei ehtinyt vetää esiin. Hänet syötiin. Ja Jenny näki sen kaiken verhonraosta. Hän oli niin syväss paniikissa ettei kyennyt edes itkemään. Hän jäi taloon kykenemättä lähtemään mihinkään suuntaan. Hän otti itselleen Lancen kiväärin ja veitsen.